whirlwind: a life update

07/10/2017

vassen

Mistä aloittaa?


Viimeajat ovat olleet yhtä itkua, naurua ja elämän opettelemista kokonaan uudelleen. Tuntuu, että olen viimeisen kahden kuukauden aikana oppinut äärettömästi itsestäni ja pakolla kasvanut ihmisenä. Ei yksinkertaisesti ole ollut muuta vaihtoehtoa. Heittäydyin samassa sumassa uuden koulun kautta ensimmäistä kertaa asumaan yksin ja aivan tuntemattomaan kaupunkiin. Tuttu ja turvallinen jäi taakse ja myös pitkäaikainen parisuhde kariutui. 

Sidenote: Monet on kysellyt tästä täällä blogissa ja en ole julkaissut niitä kommentteja niin aattelin laittaa sen tähän niin nyt tiedätte, kiitos teidän huolesta xx Kaikki hyvin.


vassen

Tämäntyyppiset asiat kuuluvat elämään ja erityisesti tähän ikään. Tunnevyöryn keskellä eläminen on verottanut jaksamista ja mielentilaa. Vastapainona kaikki positiivinen ja mielettömän upeat ystävät ovat kuitenkin lämmittäneet, en ole varmaan koskaan nauranut vatsa kippurassa näin usein. Olen myös innoissani ja ylpeä siitä, että nämä kokemukset kasvattavat ja tekevät musta vielä vahvemman ihmisen.

Tänään mulla on hyvä fiilis ja tunnen, että arki alkaa kovan ponnistelun jälkeen pikkuhiljaa rullaamaan kunnolla. Tuli kuitenkin sellainen fiilis, että tämän tapainen päivittely oli teille tarpeen tässä vaiheessa.

vassen
IMG_9356

Napattiin nämä kuvat viime viikonloppuna Auroran kanssa. Päällä mulla on neule, jonka olette varmasti jo nähneet mun somessa muutamaan otteeseen. Tämä väri on vaan niin täydellinen syksyyn ja neulos on niin paksua ja villa lämmintä, että sen kanssa pärjää ilman takkiakin näissä keleissä. Väri sointui myös kauniisti kuivuneeseen ruovikkoon.

Ihanaa lauantaita, nauttikaa!

vassen

knit from H&M Premium
jeans second hand
scarf by Acne
shoes by Vans

photos by Aurora Binder

2 comments

Latest Instagrams

© Emma Hirvonen. Design by Fearne.