STAR SHIRT

01/08/2017

IMG_5142

Olen valmiina elokuuhun. Kesä on ah niin ihanaa aikaa, mutta syksy oi syksy. Kesällä parasta on illanvietot kylmien drinkkien kera ja pitkät aamut parvekkeella, mutta ollakseni ihan rehellinen kyllästyn kesään aika nopeasti. Hieman viilenevät yöt ja satunnaiset hellepäivät ovat loppukesän ilonaiheita rapujuhlien kera. Tämän jälkeen olen kuitenkin enemmän kuin valmis syksyn koittoon. Uudet alut, syyspukeutuminen ja inspiroitunut ilmapiiri ovat minun makuuni.

Tänä vuonna minulla koittaakin jännittävin syksy hetkeen. Edessä häämöttää Muotoiluinsitituutti ja muutto Lahteen. Ollaan vähän scoutattu kämppiä Lahdessa, jospa kuitenkin muuttaisin sinne ainakin puoliksi. Alkushokista rauhoittuneena odotan todella innolla uutta koulua ja haasteita. Onhan se todellakin just se mun juttu.

IMG_5080

Pukeutumisestanikin taitaa huomata, että odotan syksyn viileneviä kelejä. Löysin tämän (kolmannen) armytakkini pari päivää sitten hietsun kirppikseltä kolmella eurolla. Kannattaa ehdottomasti käydä Hietsulla tekemässä löytöjä näin kesällä, varsinkin sunnuntaisin paikka on tupaten täynnä. Paitakin oli toissapäiväinen ostos, tämä kuitenkin ihan hennesistä. Shoppailen siellä aika harvoin, mutta tämä paita on todellakin löytö, sillä se voisi mielestäni olla vaikka Isabel Marantin tai YSLän.

Hei ihanaa elokuun ensimmäistä päivää teillekin kaikille! Kohti uusia tuulia.

star shirt star shirt

jeans by Never Denim
coat second hand
shirt from H&M
bag by Balenciaga
shoes by Vans

photos by Aurora Binder

2 comments

  1. Vitsi mikä kirpparilöytö! Ja super kiva kengät ♥

    https://tthekidult.blogspot.com/

    ReplyDelete

Latest Instagrams

© Emma Hirvonen. Design by Fearne.